Järjestötoiminta

HELPE Ry

Helsingin Pelastusliitto toimii arjen varautumisen asiantuntijana ja kouluttajana

Helsingin Pelastusliitto ry (HELPE) on palo-, pelastus- ja väestönsuojelujärjestöjen kattojärjestö, jonka tehtävänä on edistää väestön, omaisuuden ja ympäristön turvallisuutta normaali- ja poikkeusoloissa. HELPE on omatoimisen varautumisen ja turvallisuusviestinnän edelläkävijä, se kouluttaa asukkaita ja erityisryhmiä toimimaan oikein häiriötilanteissa. Koulutustilaisuuksia järjestetään eri puolilla Suomea yhdessä järjestön laajan kumppaniverkoston kanssa.

HELPE järjestää sopimuspalokuntien perus- ja täydennyskoulutusta Pelastusopiston valtakunnallisen koulutusohjelman mukaisesti. Yhdistys tukee jäsenistönsä toimintaa ja tekee laaja-alaista yhteistyötä alan muiden järjestöjen ja toimijoiden kanssa.

HELPE ry omistaa yritysturvallisuuspalveluja tuottavan HELPE Oy:n, jonka toiminnan ohjaukseen yhdistys aktiivisesti osallistuu. HELPE Oy:n tuottaa monipuolisia turvallisuuspalveluja yrityssektorille, turvallisuusjohdon koulutuksista aina liiketoiminnan jatkuvuuden hallintaan ja turvallisuuden korttikoulutuspalveluihin.

Stadin Turvaksi on vuosittain toistuva yleisötapahtuma Helsingin Rautatientorilla

Väestönsuojelu (HVSSY)

Helsingin Pelastusliitto järjestää yhdessä jäsenjärjestönsä,  Helsingin Väestönsuojeluyhdistyksen, kanssa monipuolista toimintaa ja koulutusta.  Omatoiminen varautuminen on nykypäivän stadilaiselle kenties vieras, mutta ei suinkaan tarpeeton käsite.  Luonnonkatasrofit, sähkö-, vesi- tai lämmityskatkot voivat aiheuttaa yllättävää haittaa normaaliin päivärytmiin.  Poikkeusoloihin varautumista koulutetaan taloyhtiöiden suojeluhenkilöille ja aiheesta kiinnostuneille asukkaille ja kansalaisille.

Pelastuskoirat ja HEPeKo

Pelastuskoiratoiminta

Toimintamme tarkoitus on kouluttaa ohjaajia ja koiria hallitsemaan pelastustoiminta vaativissakin oloissa. Pelastuskoiravalmius meillä on hälytysryhmän muodossa ja kriisioloihin käytettäväksi ylläpidämme Helsingin kaupungin Pelastuskoiramuodostelmaa, PEKO-muodostelmaa.


Hälytysryhmä toimii osana Vapaaehtoista Pelastuspalvelua (VAPEPA). Hälytysryhmän apuohjaajat, koiranohjaajat, koirat ja ryhmänjohtajat toimivat viranomaisten pyynnöstä apuna kadonneitten ihmisten etsinnässä.


Pelastuskoiramuodostelma on osa Helsingin Kaupungin valmiussuunnitelmaa. Siihen kuuluuu n. 40 henkilöä, jotka ovat kriisitilanteissa Helsingin kaupungin Pelastuslaitoksen käytettävissä.


Jäsenistömmekoostuu koirankouluttamisesta ja toisten auttamisesta kiinnostuneista aktiivisista ihmisiä, jotka omalla panoksellaan mahdollistavat toimintamme.

Ohjaaja pelastuskoiratoiminnassa

Vasta-alkajalle riittää puhdas innostus ja kiinnostus lajia kohtaan sekä aito halu auttaa ihmisiä koiraa apuna käyttäen. Viikottaisissa koulutusryhmissä kouluttajat opastavat lajin saloihin tottelevaisuudessa ja maastolajeissa. Myös ohjaajan omatoiminen kouluttautuminen ja koiran harjoittaminen omalla ajalla on tärkeää.


Osallistumme ja järjestämme tilaisuuksia, joihin tarvitaan vapaaehtoista työvoimaa. Järjestämme toimintaan liittyviä kursseja ja tiedotamme muista kursseista, joista osa on vaatimus viranomaisten apuna toimimiseen. Toivomme jäsentemme hankkivan ensiapu- ja koirankäyttötaidon lisäksi suunnistustaidon. Pitkällä tahtäimellä ohjaajalta vaaditaan kestävyyttä ja paineensietokykyä. Jokaiselta jäseneltämme toivomme yhteistyökykyä ja aktiivista osallistumista.

Millainen pelastuskoiran tulisi olla?

Koska koulutuskapasiteettimme on rajoitettu, testaamme toimintaan pyrkivät koirat, jotta ne kestävät kovia äänia ja sietävät ihmisiä ja toisia koiria. Rodulla tai roduttomuudella ei ole väliä, mutta koiran on oltava terve ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Suuri etu on, jos koira on ketterä ja liikkuu vaivattomasti vaikeissakin maastoissa. Erittäin pienille tai suurille koirille kiipeily ja erilaiset maastoerot saattavat aiheuttaa ongelmia, jolloin pelastustoiminta ei ehkä ole sopivin harrastusmuoto.


Pidemmälle edistyessään koiran on kestettävä voimakasta melua, kuten ampumista, moottorimelua, räjähdysääniä tai helikopterin ääniä. Ihanteellinen pelastuskoira on työskentelyhaluinen, sosiaalinen ja rohkea. Varsinaisissa pelastuskoiratehtävissä toimivilla koirilla tulee olla voimassaolevat viranomaisvaatimusten mukaiset koesuoritukset.

Palokunnat (VPK)

Helsingissä toimii 15 aktiivista sopimuspalokuntaa (VPK) eri puolilla kaupunkia sekä Helsinki Shipyard Oy:n teollisuuspalokunta.  Sopimuspalokunnat toimivat Helsingin kaupungin Pelastuslaitoksen alaisuudessa ja  pelastustoiminnan lisäksi ne järjestävät  erilaisia turvallisuusviestinnän tilaisuuksia esim. alkusammutuskoulutusta (AS1) asuintaloille, järjestöille ja kansalaisille. VPK:t tarjoavat monipuolista pelastusalan harrastustoimintaa ja useimmissa VPK:issa toimiikin myös palokuntanaisia, palokuntanuoria ja veteraaneja.

Länsi Helsingin sopimuspalokunta (Haagan VPK)
Heikki Suomalainen
halytys ( at ) haaganvpk.com
Kylänevankuja 5
00320 HELSINKI
Pitäjänmäen VPK
Erkki Uotila
pitajanmaen.vpk ( at ) kolumbus.fi
Viinentie 6
00390 HELSINKI
Helsingin VPK
Perttu Halonen
0400-548 099
Albertinkatu 29
00180 HELSINKI
Puistolan VPK
Markus Sarlin
040 – 548 4980
Puistolanraitti 5
00760 HELSINKI
Laajasalon VPK
Mikko Takanen
paallikko ( at ) laajasalonvpk.fi
Yliskylänkaari 10
00840 HELSINKI
Pukinmäen VPK
Kimmo Ruusuvuori
050-3063173
Eskolankuja 4
00720 HELSINKI
Lauttasaaren VPK
Harri Lappi
paallikko ( at ) lvpk.fi
Tallbergin Puistotie 10
00200 HELSINKI
Tammisalon VPK
Antti Rahikainen
antti.rahikainen (at ) tammisalonvpk.fi
Tammisalontie 7
00830 HELSINKI
Malmin VPK
Juha Vuorela
paallikko ( at ) malminvpk.fi
Askartie 8
00700 HELSINKI
Tapanilan VPK
Jori Kaski
tapanilanvpk ( at ) gmail.com
Päivöläntie 50
00730 HELSINKI
Marjaniemen VPK
Jan Gröhn
jan.grohn ( at ) marjaniemenvpk.fi
Palopirtintie 6
00930 HELSINKI
Länsi Helsingin sopimuspalokunta (Vanhan Käpylän VPK)
Heikki Suomalainen (Pääll.)
heikki.suomalainen (at) lhsp.fi
Krämertintie 8
00620 HELSINKI
Oulunkylän VPK
Harri Saikanmäki
harri.saikanmaki ( at ) oulunkylanvpk.fi
Otto Brandtin tie 2
00650 HELSINKI
Vuosaaren VPK
Jussi Sahlberg
paallikko (at ) vuosaarenvpk.fi
Kaivonkatsojantie 14
00980 HELSINKI
Pakinkylän VPK
Markku Pikkarainen
paallikko ( at ) pakinkylanvpk.net
Pakilantie 64
00660 HELSINKI
Helsinki Shipyard TPK
Jouni Janhunen
Fire Chief
Helsinki Shipyard
Mobile: +358 50 428 5420

Palokuntanaiset

 

Palokuntanaisten puheenjohtajana vuonna 2023 Helsingissä toimii Niina Sairila Malmin ja Pakinkylän VPK:sta niina.sairila (at) malminvpk.fi.

Palokuntanaisten toimintaa on monessa Helpen sopimuspalokunnassa. Tärkeä osa toimintaa on hälytysosaston ja nuoriso-osaston tukeminen esimerkiksi harjoituksissa auttamalla ja muonitusta järjestämällä. Palokuntanaisilla on myös omia koulutuksia ja he osallistuvat palokunnan muuhun toimintaan. Helpen palokuntanaiset kokoavat eri palokuntien vapaaehtoiset yhteen. Naistoimikunta järjestää yhteisiä koulutuksia ja rennompia tapahtumia ja on mukana erilaisten tapahtumien tukitehtävissä. Palokuntanaisista moni palokuntanuoren vanhempi tai muu toiminnasta kiinnostunut, joka ei halua hälytysosastoon, on löytänyt mukavan porukan ja loistavan mahdollisuuden kehittää palokuntatoimintaa!

Helpen Palokuntanaisten toimintaa:

HandyGirls

Helpen ja UPL:n palokuntanaiset järjestävät vuosittain  jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen HandyGirls-tapahtuman ja teemana on ajankohtaisesti toimintaan liittyvä teema esimerkiksi poikkeusoloista häiriötilanteisiin ja arjen 72h tilanteisiin.

Ohjelma varmistuu kevään aikana ja lisätietoa päivitetään, kun ohjelma on varmistunut. Tapahtuma järjestetään Helpessä, jos koronaohjeistus sallii, jos ei, niin Teamsilla.

Palokuntanuoret

Nuorisotyövaliokunta

Helsingin Pelastusliiton Nuorisotyövaliokunta kokoontuu viidesti vuodessa päättämään palokuntanuorten asioista. Nuorisotyövaliokunta koostuu nuoriso-osastoiden johtajista, kouluttajista ja muista toimihenkilöistä. Vuonna 2024:

  • Nuorisotyövaliokunnan puheenjohtaja / LNTO Pietari Muurinen Malmin VPK:sta
    • Yhteydenotot sähköpostilla pietari.muurinen (at) helpe.fi
  • Varapuheenjohtaja Samuel Siliin Malmin VPK:sta
  • Sihteeri Aino Takala Länsi-Helsingin sopimuspalokunnasta
  • Koulutusohjaaja Asko Valkeinen Länsi-Helsingin sopimuspalokunnasta
  • Varakoulutusohjaajat Adalmiina Mustonen Malmin VPK:sta ja
    Johanna Hakkarainen Länsi-Helsingin sopimuspalokunnasta

Ajankohtaista:
Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailut -kilpailusivut

Nuoristyövaliokunnan toimintakalenteri
v. 2024

Missä harrastaa?

Helsingin VPK

Albertinkatu 29
00180 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Helmi Kivi
nuoriso-osasto (at) helsinginvpk.fi

Perjantai 17:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Puistolan VPK

Puistolanraitti 5
00760 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Heli Valkeinen
heli.valkeinen (at) puistolanvpk.fi

Tiistai 16:30-17:30 (varhaisnuoret)
Tiistai 18:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Laajasalon VPK

Yliskylänkaari 10
00840 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Niko Anttila
nuoriso-osasto (at) laajasalonvpk.fi

Torstai 18:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Tammisalon VPK

Tammisalontie 7
00830 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Pietari Lamminkari
Varhaisnuoriso-osaston johtaja Eija Holmberg-Lehto

Torstai 18:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Lauttasaaren VPK

Tallbergin Puistotie 10
00200 HELSINKI

Keskiviikko 18:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Tapanilan VPK

Päivöläntie 50
00730 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Tuomas Virtanen

Maanantai 18:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Malmin VPK

Askartie 8
00700 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Risto Sinisalo
nuoriso-osasto (at) malminvpk.fi

Torstai 17:00-18:00 (varhaisnuoriso-osasto)
Torstai 18:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Länsi Helsingin sopimuspalokunta (Vanhan Käpylän VPK)

Krämertintie 8                Kylänevankuja 5
00620 HELSINKI            00320 HELSINKI 

Nuorisotoiminnan johtaja Asko Valkeinen
nuoriso (at) lhsp.fi 

Maanantai 17:30-19:30 (nuoriso-osasto)
Keskiviikko 17:30-19:30 (nuoriso-osasto)
Torstai 17:15-18:30 (varhaisnuoret)

Marjaniemen VPK

Palopirtintie 6
00930 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Juho Weckroth
junnut (at) marjaniemenvpk.fi

Maanantai 18:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Vuosaaren VPK

Kaivonkatsojantie 14
00980 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Viivi Ilomäki
nuoriso-osasto (at) vuosaarenvpk.fi

Maanantai 17:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Oulunkylän VPK

Otto Brandtin tie 2
00650 HELSINKI

Nuoriso-osaston johtaja Jenny Penninkilampi
nuoriso (at) oulunkylänvpk.fi

Maanantai 18:00-20:00 (nuoriso-osasto)

Pakinkylän VPK

Pakilantie 64
00660 HELSINKI

Nuoriso- ja varhaisnuoriso-osaston johtaja Sonia Hasanen
nuoriso-osasto (at) pakinkylanvpk.net

Keskiviikko 17:00-18:00 (Varhaisnuoret)
Keskiviikko 18:30-20:30 (Nuorsio-osasto)

Palokuntakoulutus

Helsingin Pelastusliitto järjestää Helsingin sopimuspalokunnille perus- ja täydennyskoulutusta. Peruskurssit ovat helsinkiläisille sopimuspalokunnille ilmaisia ja täydennyskoulutus on maksullista. Koulutusjärjestelmän enismmäisen kurssin, Pelasstustoiminnan peruskurssin, käytyään palokuntalaisella on mahdollisuus päästä mukaan sopimuspalokunnan hälytysosaston toimintaan.

Kursseille haetaan HAKA:n kautta palokuntien päällikön tai koulutusvastaavan esittämässä puoltojärjestyksessä.

Pelastusopisto on 1.1.2019 alkaen vastuussa pelastustoimen sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmästä. Lue viimeisimmät kuulumiset kehitystyön etenemisestä Pelastusopiston sivuilta Pelastusopisto pelastustoimen sopimushenkilöstön koulutus

Helpen yhteistyössä Helsingin pelastuslaitoksen kanssa järjestämästä sopimuspalokuntien koulutuksesta saa lisätietoja Helpen toimistosta soittamalla puh. 050 325 6655 Maaria Kuitunen (koulutuspäällikkö) tai lähettämällä sähköpostia helsingin.pelastusliitto(at)helpe.fi.

Kurssit järjestetään pääsääntöisesti yhteistyössä Opintokeskus Sivis kanssa.

Kursseja järjestetään Opintokeskus Siviksen tuella

Veteraanit

Toimihenkilöt kaudella 2023

Markku Haranne pj. , markku.haranne at gmail.com, Helsingin VPK
Kalevi Kuokkanen varapj.,  kalevi.kuokkanen at pp1.inet.fi, Oulunkylän VPK
Pekka Tervala siht. , pekka.tervala at softemis.com, Haagan VPK

HELPE:n veteraanien toimintasuunnitelma vuodelle 2024 julkaistaan syyskokouksen jälkeen

HELPE:n veteraanityövaliokunta toimintasuunnitelma vuodelle 2021.

Koronarajoitusten vuoksi toiminta on keskeytetty toistaiseksi. Rajoitusten poistuessa jatkamme kokoontumisia.

HELPE:n veteraanityövaliokunta toimintasuunnitelma vuodelle 2020.

Koronarajoitusten vuoksi toiminta on keskeytetty toistaiseksi. Rajoitusten poistuessa jatkamme kokoontumisia.

Ansiomerkit

HELPEn ansiomerkkien säännöt

• SPEK 1. luokan ansiomitali ja ansiomitali muutos 1.3.2013

Helsingin Pelastusliitto ry:n hallitus on hyväksynyt 30.5.2013 nämä säännöt käyttöön otettavaksi 1.6.2013 lukien:

1. HELPEn ansiomerkit

• Ansiomitali

• Ansioristi

• Erityisansioristi (vuodesta 2012 lukien)

Lisäksi HELPEn hallitus voi myöntää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK)

• Ansiomitalin

• 1. luokan ansiomitalin 1.3.2013

2. Myöntämisen perusteet HELPEn ansiomerkit

2.1. Ansiomitali

Ansiomitali myönnetään tunnustuksena vähintään 5 vuotta jatkuneesta aktiivisesta toiminnasta palo- ja pelastustoimen, väestönsuojelun tai pelastuspalvelun alalla. Ansiomitali voidaan myöntää myös tunnustuksena erityistä rohkeutta tai neuvokkuutta osoittaneesta toiminnasta ihmisten tai omaisuuden pelastamiseksi, sekä merkittävästä työstä pelastusalalla.

2.2. Ansioristi

Ansioristi myönnetään tunnustuksena vähintään 10 vuotta jatkuneesta aktiivisesta toiminnasta palo- ja pelastustoimen, väestönsuojelun tai turvallisuusalan tehtävissä. Ansioristi voidaan myös myöntää tunnuksena erityistä rohkeutta tai neuvokkuutta osoittaneesta toiminnasta ihmisten tai omaisuuden pelastamiseksi, sekä erittäin merkittävästä työstä pelastusalalla. Ansioristi myönnetään pääsääntöisesti aikaisintaan 2 vuoden kuluttua ansiomitalin myöntämisestä.

2.3. Erityisansioristi

Erityisansioristi myönnetään erityisenä tunnustuksena vähintään 20 vuotta jatkuneesta aktiivisesta toiminnasta palo- ja pelastustoimen, väestönsuojelun tai turvallisuusalan tehtävissä. Toiminnan painopisteen tulee olla kohdistunut Helsingin turvallisuusympäristön edistämiseen.

Erityisansioristi voidaan myöntää erityisenä tunnuksena yksittäisestä erittäin huomattavasta rohkeudesta tai neuvokkuudesta ihmisten pelastamiseksi, sekä erityisen merkittävästä työstä pelastustoimen, väestönsuojelun tai turvallisuusalan tehtävissä.

Erityisansioristi myönnetään vain HELPEn ansioristin saaneille. Ansioristin myöntämisestä tulee olla kulunut vähintään 5 vuotta. Vuosittain voidaan myöntää korkeintaan viisi ansioristiä numeroituna.

3. Myöntämisen perusteet SPEKin ansiomerkit

HELPEn hallitus voi myöntää ensimmäisen luokan ansiomitalin (SPEK Am 1) sekä ansiomitalin (SPEK Am) hakemuksesta. Myöntämisessä noudatetaan SPEKin ansiomerkkisääntöä (liittenä). SPEKin 1. luokan ansiomitali sekä ansiomitali tulee hakea SPEKin ansiomerkkien hakemuslomakkeella ja osoittaa HELPEn hallitukselle.

SPEKin muiden ansiomerkkien osalta alueellinen pelastusliitto (HELPE) kokoaa alueensa esitykset ja toimittaa ne Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön toimistolle.

Hakemukset tulee toimittaa HELPEn hallituksen käsiteltäviksi 15.2 ja 15.8 mennessä.

4. Hakeminen

Ansiomerkkejä voivat hakea seuraavat tahot:

• HELPEn jäsenet ja kannatusjäsenet

• HELPEn valiokunnat ja pysyvät toimikunnat

• Helsingin kaupungin pelastuspalvelun organisaatiot.

• Tarvittaessa yksityiset ja muut yhteisöt edellä mainittujen puollolla varustettuna.

5. Myöntäminen

Ansiomitalit ja ansioristit myöntää HELPEn hallitus ja kiireisessä tapauksessa työvaliokunta. Erityisansioristin myöntää vain HELPEn hallitus. Ansiomerkki voidaan myöntää erityisistä syistä myös ilman hakemusta hallituksen päätöksellä. Ansiomerkeistä peritään vahvistettu maksu hakijayhteisöltä, mutta voidaan myös myöntää ilman laskutusta harkinnan mukaan perustelluista syistä.

6. Ansiomerkkien hinnat

6.1 HELPE ansiomitali 90€

6.2 HELPE ansioristi 110€

6.3 HELPE erityisansioristi 160€

6.4 SPEK ansiomitali 75€

6.5 SPEK 1. luokan ansiomitali 76€

7. Sääntöjen vahvistaminen

HELPE ry:n ansiomerkkien säännöt vahvistaa HELPE ry:n hallitus.

Puheenjohtaja Pekka Koskikari           Toiminnanjohtaja Olli Veikko Kurvinen