<<< Ajankohtaista

Maaria Kuitunen aloittaa Helpen koulutuspäällikkönä 1.9.2022

Helpe toivottaa lämpimästi tervetulleeksi YTM Maaria Kuitusen liiton koulutuspäälliköksi 1.9.2022 alkaen. Kuitusella on laaja kokemus järjestökoulutuksesta aikaisempien työtehtäviensä ja harrastustensa kautta. Hän on käyttänyt koulutustehtävissään eri didaktisia ja pedagogisia menetelmiä, toiminut paljon nuorten harrastajien kanssa ja tehnyt koulutussuunnittelua. Kuitusella on myös kokemusta valtakunnallisten harjoitusten johtamisesta sekä eri kokoisten hankkeiden ja projektien vetämisestä. Järjestötyön moniottelun lisäksi hänelle on tuttua myös verkostotyö ja asiakasrajapinnassa toimiminen. Vapaa-ajan harrastuksia ovat mm. vapaasukellus, laitesukellus ja seinäkiipeily.

 

Maaria Kuitunen on innoissaan uudesta tehtävästään Helpessä: ” On hienoa päästä hyppäämään Helpen osaavaan joukkoon mukaan. Odotan innolla, että pääsen tekemään töitä rautaisten ammattilaisten ja osaavien ja sydämellään mukana olevien vapaaehtoisten kanssa. Minulle kouluttaminen on aina ollut tärkeä osa työtä ja koulutukset ovat hyvä tapa paitsi opettaa uusia asioita, myös herättää ajatuksia, kiittää ja motivoida. On mielenkiintoista päästä soveltamaan aiemmin opittuja taitoja uudessa ja monipuolisessa ympäristössä.”

 

”Helpe saa uutta, raikasta osaamista ja monipuolista järjestökokemusta voittavaan joukkueeseensa”, summaa Helpen toiminnanjohtaja Olli-Veikko Kurvinen.